Terapeuttisella treenillä turvallisesti liikkeelle
Meiltä kysytään toisinaan, mitä eroa on fysioterapeutin ja personal trainerin suunnittelemalla harjoittelulla. Kokosimme tärkeimmät asiat tähän tekstiin.
Fysioterapeutti on terveydenhuollon, liikunnan ja toimintakyvyn ammattilainen, jonka ammattinimike on Valviran suojaama. Kuntoutusalan asiantuntijana fysioterapeutti on suorittanut korkeakoulututkinnon ja erikoistunut arvioimaan asiakkaan liikuntakykyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Työ on aina asiakaslähtöistä ja pohjautuu tutkimukselliseen tietoon perustuvaan näyttöön.
Personal trainer on valmennuksen ja hyvinvoinnin ammattilainen, jonka koulutustausta voi olla hyvinkin moninainen. Usein personal trainer on erikoistunut johonkin tiettyyn alaan, kuten vaikkapa painonpudotukseen tai tavoitteelliseen fitness-urheiluun. Monesti personal trainerin osaamisalaan saattaa kuulua myös ravinto- tai psyykkistä valmennusta. Kuka tahansa voi kuitenkin käyttää personal trainer -nimikettä riippumatta siitä, millainen koulutustausta henkilöllä on.
Yksilöllinen harjoitusohjelma huomioi vammahistorian
Sekä fysioterapeutit että personal trainerit saattavat ohjata liikuntaa, tehdä liikunta- ja elintapaneuvontaa ja suunnitella yksilöllisiä harjoitusohjelmia. Terapeuttinen harjoittelu lähtee kuitenkin aina asiakkaan yksilöllisestä alkukartoituksesta, jossa fysioterapeutti tutkii asiakkaan ja kyselee liikuntatottumuksista, työstä, vapaa-ajasta ja mahdollisista vammoista ja muista liikuntakykyyn vaikuttaneista tapahtumista, joita asiakkaalle on elämän varrella sattunut.
Kartoituksen perusteella fysioterapeutti laatii harjoitusohjelman, joka ottaa huomioon vamma- ja liikuntahistorian sekä mahdolliset toimintarajoitteet ja kivun ja säryn lähteet, ja suunnittelee ohjelman niin, että voit harjoitella turvallisesti ja päästä harjoittelun avulla eroon kivuista tai liikkumista rajoittavista tekijöistä. Ohjelmaa päivitetään edistymisen mukaan ja kontrollikäynneillä tutkitaan, miten liikunta- ja toimintakyky ovat harjoittelun aikana kehittyneet.
Liikettä lääkkeeksi
Vanha vertaus liikkeestä lääkkeenä ei ole tuulesta temmattu, sillä tavallisesti oikein ja säännöllisesti tehdyt liikkeet ja liikunta ylipäätään pitävät sekä fyysisen että psyykkisen toimintakykymme kunnossa. Siksi me olemme koonneet asiakkaitamme varten erilaisia Liikelääke-harjoituspaketteja, jotka sisältävät tietylle kehonosalle suunniteltuja täsmäharjoitteita. Nämä paketit sopivat kaikille oman hyvinvointinsa ja terveytensä edistämisestä kiinnostuneille.
Halutessasi suunnittelemme sinulle myös juuri tiettyyn tarpeeseen soveltuvan harjoitusohjelman. Suosittelemme fysioterapeutin tekemää harjoitusohjelmaa erityisesti silloin, kun sinulla on jokin sujuvaa liikkumista haittaava tekijä, kuten jäykkyys tai vamma, leikkausarpi, liikkumista rajoittava sairaus, merkittävää ylipainoa tai kun palaat liikunnan pariin pitemmän tauon, esimerkiksi raskauden ja synnytyksen, jälkeen.
Maskuntie 226
MASKU
Nummentie 2 A LH2
NOUSIAINEN
050 470 2660
info@fysiopisteaxoni.fi
-
Ma – Pe
8 .oo – 16.00
-
La – Su
Suljettu
Powered by YOOtheme.
© Fysiopiste Axoni